Tuisku ja Sointu

Maanantai 1.9.2008 klo 23:28 - Annikki


Kaivopuiston näyttelyssä Tuisku sai vihdoinkin ensimmäisen sertinsä. Kiitos tuomarille, vaikka tuskinpa hän tätä lukee! Tuiskun turkki on viime aikoina vahvistunut ja kehäesiintyminen muuttunut kesän näyttelykokemusten myötä reippaaksi ja iloiseksi. Tammikuussa Tuisku täyttää kaksi vuotta, joten lienee syytä takoa nyt kun rauta on kuuma,  ja yrittää toista sertiä ennen vuodenvaihdetta ja sitten kaksivuotiaana se kolmas. Ei kovin ovela suunnitelma, mutta parempaakaan en keksi...

Mimmi sai kolmannen sertin heti toisen jälkeen elokuun alussa eikä ole sen jälkeen käynyt virallisissa näyttelyissä. Tarkoitus on kyllä käydä näyttäytymässä aina silloin tällöin, mutta nyt kun se on jo valio, ei ole enää kiirettä. Cacibit eivät meitä kiinnosta, tästä lähtien varsinainen tavoite on BH-koe joskus ensi vuoden puolella.

Viime perjantaina perheeseen tuli pikkuruinen kääpiötyttö Sointu. Sen kuva on jo kotisivulla dwarfs-linkin takana. Oikeastaan minun piti vain pitää sitä hoidossa jonkin aikaa, mutta näinhän tässä kävi... Mimmi suhtautuu tulokkaaseen kohteliaan pidättyvästi, mutta Tuisku on siitä innoissaan. Sointu on vielä niin pieni, että siitä ei vielä ole oikein Tuiskulle leikkikaveriksi, mutta ehkä vähän ajan kuluttua.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: