Ensimmäiset muuttajatSunnuntai 10.2.2008 klo 21:01 - Annikki Eilen Nasta pääsi omaan kotiinsa. Pieni ystävällinen Nasta, kiltimpää pentua ei hevin löydy. Nasta on aikuisenakin varmasti helppo ja ystävällinen koira. Nasta saa kuulemma pitää kirjoihin merkityn nimensä myös kotioloissa, kiva! Matka oli sujunut hyvin, reilun tunnin ajoaika mennyt suurimman osan nukkuessa ja pentu oli kotonakin ollut jo reipas, syönyt ja leikkinyt. Tänään haettiin sitten Nestori, josta tulee kotioloissa Nipa. Nestori oli keskustellut ajon alussa asiasta hieman äänekkäämmin, mutta oli sitten sekin rauhoittunut ja nukahtanut. Matkaa olikin enemmän, kolmisen tuntia. Nestori oli jo ensimmäisenä päivänään saanut tutustua lampaisiin ja kissoihin, aika hurjaa! Mahtaako pieni pentu ollenkaan käsittää mitä ne ovat ja miten niihin pitäisi suhtautua, kun on tähän asti nähnyt vain sisaruksensa, emonsa ja valkoisen Tuisku-keskarin. Nestorista kasvaa aktiivinen ja itsetietoinen koira, joka tulee varmasti viihtymään maalaisympäristössä oman kotipiirinsä kulunvalvojana. Pentuja jäi kotiin vielä kuusi, joista kahdella on ihan varmasti koti jo odottamassa. Jotenkin tämän talon pentutiheys tuntuu edelleen ihan kiitettävältä, mahtaako johtua siitä että tässä iässä ne kasvavat melkein silmissä? |